DIY-remppa - uhka vai mahdollisuus?

Raksaa & Fiksaa -podcast: Jakso 1

Kaupallinen yhteistyö Remppatori
Julkaistu 08.08.2023Päivitetty 14.12.2023
Nata Salmela ja Ina Mikkola

Natan vieraaksi studiolle saapuu Ina Mikkola kertomaan, kuinka hänen ihka ensimmäinen remppa sujui.

Monille meistä tee-se-itse -asiat ovat jo ennestään tuttuja, ja on antoisaa nähdä oma työnjälki esimerkiksi oman kodin sisustuksessa. Ohjevideoiden tai -lehtisten parissa vietetyt tunnit kuitenkin herättävät tunteita suuntaan ja toiseen. Vaikka intoa ja halua DIY-remppaamiseen olisi, niin milloin vasaraan tai maalitelaan tarttuminen kannattaa ja milloin on aika kutsua ammattilaiset apuun.

Rakentaminen ja remontoiminen etenkin itse tehtynä voi tuntua jopa pelottavalta ajatukselta, erityisesti ensikertalaisen näkökulmasta. Tästä syystä remppapirkoksi tunnistautuva Nata Salmela on kutsunut Raksaa & fiksaa -podcastin avausjaksoon Ina Mikkolan, jolla on takanapäin hänen ihka ensimmäinen remppa. Yhdessä he jakavat parhaat vinkkinsä siitä, minkälaisiin remppoihin kannattaa itse ryhtyä ja milloin on hyvä kutsua ammattilaiset paikalle. Kaksikko sukeltaa piikkauspölypilven syvään päätyyn ja muistelevat toinen toistaan hauskempia remppakommelluksia.

Jakso tarjoaa paljon hyödyllistä tietoa, hulvatonta remppatarinointia ja vinkkejä remonttia suunnitteleville. Jos sinua kiinnostaa tee-se-itse -remppailu ja haluat kuulla kokemuksia, jotka säästävät sinut sudenkuopilta, tämä jakso on juuri sinulle.

Tee-se-itse vai ammattilainen apuun?

DIY-remppaaminen on innostavaa puuhaa, jolla voi säästää remontointikustannuksissa ja samalla mahdollistaa persoonallisen ja yksilöllisen jäljen luomisen omaan kotiin. Kuitenkin, silloin kun aika on kortilla tai tarvitaan taitoa, joka ylittää oman osaamisen rajat, on viisainta turvautua ammattilaisten apuun. Tässä tilanteessa kannattaa kääntyä Remppatori.fi -palvelun puoleen, joka yhdistää kuluttajien remonttitarpeet ja osaavat tekijät saumattomasti. Jaksossa Remppatorin asiantuntija Essi Niskanen kertoo, kuinka palvelun kautta myös ensikertalainen voi onnistua tee-se-itse -remontissa.

– Haluamme, että ihmiset säästävät aikaa ja hermoja – meidän palvelun avulla remontointi voi olla hauskaa ja helppoa. Essi Niskanen, asiantuntija, Remppatori.fi

Asiantuntijavieraana Natan kanssa studiossa Remppatorin Essi Niskanen.
Asiantuntijavieraana Natan kanssa studiossa Remppatorin Essi Niskanen.

Podissa kuulet vinkkejä luotettavan ammattiavun löytämiseen aina pesukoneen asennuksesta makuuhuoneen maalaukseen ja kylpyhuoneremontista vaikka talon salaojituksen toteuttamiseen.

– Remppatori sopii kaikille, jotka etsivät remontti- tai rakennustyölle tekijää, ja jotka haluavat helpottaa remontin koordinointia. Haluamme, että ihmiset säästävät aikaa ja hermoja. Meidän palvelun avulla remontointi voi olla hauskaa ja helppoa, Niskanen kertoo.

Projektin valmistuttua suoritetun työn laatu ja sujuvuus on mahdollista arvioida palvelussa. Remppatori tarkastaa myös säännöllisesti palvelussa olevien yritysten pätevyydet ja taloustiedot riippumattomista lähteistä, jotta voit olla varma, että saat ammattitaitoisen ja luotettavan tekijän urakallesi.

Klikkaa kuuntelemaan

Kuuntele Raksaa & Fiksaa -podcastin jakso alta ja nappaa parhaat vinkit oman remonttisi toteuttamiseen. Äläkä unohda käydä Remppatori.fi:ssä, jos kaipaat pätevää tekijää remontillesi – palvelu on helppo ja turvallinen tapa helpottaa remontin koordinointia ja löytää juuri sinulle sopiva ammattilainen.

Ei muuta kuin korvanapit korvaan ja lähde mukaan remonttiseikkailuun! Raksaa & Fiksaa -podcastin ensimmäinen tuotantokausi on kokonaan kuunneltavissa Spotify -palvelussa.

Remppatori